Vähiin käy ennen kuin loppuu. Aika siis.
Syksyllä minulla ja tuottaja-kollegallani oli kaikki maailman aika tehdä projektiamme. Ideoita syntyi päivittäin, ja tuntui, että kaikki ideat muovisista saappaista huomiota herättävään kissapelleilyyn rautatientorilla olivat toteutettavissa.
Tuli 2014 alkuvuosi. Projekti ja tuottajien työtehtävät alkoivat hahmottua. Teimme rauhassa tehtäviämme ja onnistuimme aikatauluttamisen kanssa. Ylpeyttä aiheutti työryhmän ammattimaisuus ja nauraa saatiin pienillekin asioille.
Helmikuun aikana alkoi kuulua keskuudessamme pieniä vinkaisuja: enää kaksi kuukautta ensi-iltaan! Aikaa kuitenkin oli. Saimme kaivettua tarvittavat 40 kappaletta juuttisäkkejä, mietittyä mustan narun paksuuden ja kirjoitettua tiedotteet. Hauskaa oli miettiä tehtäviemme kirjoa. Yhtenä päivänä laskeskelimme kuinka monta säkkiä naru mahdollisesti kannattelisi, toisena päivänä muotoilimme käsiohjelmiin tekstiä, kolmantena räpsimme kuvia harjoituksista.
Maaliskuussa iskivät deadlinet. Monena päivänä huutelimme Johanneksen kanssa paniikkiamme. Mitä vielä? Onko tämä valmis? Joko teit sen? Pitäisikö tätä muokata? Teeman nimi oli häsläys ja kiireellä häsläsimme projektia eteenpäin. Onneksi kaikki kuitenkin sujui suhteellisen mallikkaasti ja suunnitelmien mukaan, ja häslääminenkin rauhoittui.
Nyt, maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa, olo on rauhoittunut. Vielä. Hommat on hoidossa ja me tuottajat saamme jo alkaa nauttimaan olostamme esityksen taustajoukoissa. Tiedän kuitenkin, että kun perjantai lähenee, paniikki ilmoittaa olemassa olostaan.
Aika kun tuntuu aina loppuvan kesken.
Katja - Tuottaja
Katja - Tuottaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti