Saapasjalkakissa valokeilassa

Meillä on hurja viikko takana. Maanantaina pääsimme sisään esitystilaan ja lavasteiden ja valojen rakentaminen alkoi. Maanantai ja tiistai olivat molemmat pitkiä päiviä koska keskiviikkon kenraaliharjoitus oli jo lähellä.

Lavastuksen ja valosuunnittelun kannalta on hankalaa, että pääsee esitystilaan niin vähän aikaa ennen ensi-iltaa. Harjoituslavasteet harjoitussalissa eivät koskaan vastaa täysin oikeita lavasteita esitystilassa. Myös tilojen luonteet ovat erilaiset – esimerkiksi ovet eivät ole samoissa paikoissa tai harjoitussalissa saatta olla pylväitä joita ei ole oikeassa tilassa. Meidän tapauksessa valokoikeiluja oli myöskin mahdottomia tehdä harjoitussalissa, koska salissa oli isot ikkunat jotka päästivät päivänvaloa saliin.

Tämä kaikki vaikuttaa tekoprosessiin. Ennen kaikkea se jättää hyvin paljon mielikuvituksen varaan harjoitusvaiheessa. Tämä tekee välillä kommunikoinnista vaikean, koska työryhmän jäsenet saattaa nähdä eri asioita harjoituslavasteissa. Valosuunnittelun kannalta tämä tarkoittaa sitä, että jää hyvin vähän tilaa kokeiluille, ja suurin osa päätöksistä on tehtävä ennen kuin näkee miltä ne näyttävät tilassa.

Tämä on siis ollut haasteellinen, mutta sen takia myös hyvin antoisa prosessi. Mielestäni olemme onistuneet hyvin työssämme. Tänään kohti ensi-iltaa ja ensimmäisiä yleisökohtaamisia. Jännittävää ja hauskaa!

Fabian Nyberg, lavastaja ja valosuunnittelija

Valosuunnitelmia

Kenraaliharjoitukset käynnissä

Miau sanoi Saapasjalkakissa kun ensi-iltaa jännitti

Liian suuret saappaat

Mammu - Kissa

Nelisen päivää vielä

5..4..3..2..1

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Aika siis.

Syksyllä minulla ja tuottaja-kollegallani oli kaikki maailman aika tehdä projektiamme. Ideoita syntyi päivittäin, ja tuntui, että kaikki ideat muovisista saappaista huomiota herättävään kissapelleilyyn rautatientorilla olivat toteutettavissa.

Tuli 2014 alkuvuosi. Projekti ja tuottajien työtehtävät alkoivat hahmottua. Teimme rauhassa tehtäviämme ja onnistuimme aikatauluttamisen kanssa. Ylpeyttä aiheutti työryhmän ammattimaisuus ja nauraa saatiin pienillekin asioille.

Helmikuun aikana alkoi kuulua keskuudessamme pieniä vinkaisuja: enää kaksi kuukautta ensi-iltaan! Aikaa kuitenkin oli. Saimme kaivettua tarvittavat 40 kappaletta juuttisäkkejä, mietittyä mustan narun paksuuden ja kirjoitettua tiedotteet. Hauskaa oli miettiä tehtäviemme kirjoa. Yhtenä päivänä laskeskelimme kuinka monta säkkiä naru mahdollisesti kannattelisi, toisena päivänä muotoilimme käsiohjelmiin tekstiä, kolmantena räpsimme kuvia harjoituksista.

Maaliskuussa iskivät deadlinet. Monena päivänä huutelimme Johanneksen kanssa paniikkiamme. Mitä vielä? Onko tämä valmis? Joko teit sen? Pitäisikö tätä muokata? Teeman nimi oli häsläys ja kiireellä häsläsimme projektia eteenpäin. Onneksi kaikki kuitenkin sujui suhteellisen mallikkaasti ja suunnitelmien mukaan, ja häslääminenkin rauhoittui.

Nyt, maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa, olo on rauhoittunut. Vielä. Hommat on hoidossa ja me tuottajat saamme jo alkaa nauttimaan olostamme esityksen taustajoukoissa. Tiedän kuitenkin, että kun perjantai lähenee, paniikki ilmoittaa olemassa olostaan.

Aika kun tuntuu aina loppuvan kesken.

Katja - Tuottaja

Tuotantoa teatterin takana

Hyppäsin mukaan Saapasjalkakissan matkaan loppusyksystä, kun ohjaaja Jukka Heiskanen otti minut projektiin tuottajan rooliin. Ei aikaakaan kun sain tuottajaparikseni ahkeran työjuhdan nimeltä Katjan, ja uudenvuoden jälkeen teatteriprojekti pyörähti ryminällä käyntiin.

Tämä on ensimmäinen isompi projekti, jossa olen tuottajana joten käytännössä kaikki on uutta. Ohjaajan, tuottajaparin ja työryhmäläisten tuella on kaikista haasteista kuitenkin selvitty ja nyt ensi-iltaan on enää 7 päivää. Haasteita on ollut mutta mikään ei ole estänyt Saapasjalkakissaa lompsimasta määrätietoisesti kohti näyttämöä.

”Ilon kautta” on sanonta, jonka olen harjoituksissa kuullut lukemattomia kertoja. Tämä näkyy työryhmän sisällä kaikessa tekemisessä ja intohimo teatteria sekä näyttelemistä kohtaan välittyy varmasti myös yleisölle. Avain onnistumiseen on oma sisäinen halu ja motivaatio, ja sitä tästä porukasta löytyy.


Johannes - Tuottaja

Puvustuksesta

Saapasjalkakissa on ollut minulle ensimmäinen lastenteatteriesitys, johon olen tehnyt pukusuunnittelun. Virittäydyin tunnelmaan lukemalla pari eri versiota tästä perinteisestä sadusta, ja erilaisia lastenteatteria käsitteleviä tekstejä. Mietin, miten lapset eroavat aikuisista yleisönä, ja minkälaisia asioita puvustusta tehdessä tulisi tästä syystä ottaa huomioon. 

Alussa minulle oli selvää vain se, että minun tulee välttää suunnittelussa yleisöni aliarviointia. Itse asiassa, uskon lapsiyleisön olevan avoimen rehellisessä mielipiteen ilmaisussaan mahdollisesti jopa aikuisia haastavampi.

 Produktion alkuvaiheessa kokoonnuimme ohjaajan ja lavastajan kanssa säännöllisiin palavereihin, joissa pohdiskelimme minkälaisen Saapasjalkakissan me haluamme tehdä, ja pyörittelimme erilaisia ideoita sen toteutuksesta. Näiden palaverien aikana minulle hahmottui, että se, mikä tästä esityksestä tekee nimenomaan lastenteatteria, on esityksen tarina. Alkoi tuntua siltä, että teen asioista liian vaikeita miettiessäni minkälaisin silmin lapset esityksen ja sen puvustuksen näkevät – minähän en voi sitä kuitenkaan tietää!

 Lapsille suunnattujen tarinoiden maailmat ovat usein visualisoitu karnevalistisen räikeiksi. Mielestäni ne ylläpitävät stereotyyppistä käsitystä, ja syyllistyvät juuri lasten maun aliarvioimiseen. Päätin siis unohtaa suunnittelussa koko "lastenteatterin", ja tehdä työni intuitiooni luottaen, noudattaen samoja laatu- ja tyylivaatimuksia, joita työlleni muutenkin asetan.

Käytän mielelläni puvustuksissa erilaisia materiaaleja, joita ei perinteisesti käytetä vaatetuksessa. Teatterivaatteen on toki oltava käytännöllinen, sen tulee kestää läpi harjoitus- ja esityskauden, esiintyjän pitää pystyä liikkumaan siinä (yleensä), ja mielellään sitä pitää myös pystyä huoltamaan. Silti teatterivaate esiintymisasuna mahdollistaa sen, että siitä voi tehdä arkivaatteesta poikkeavan taideteoksen. 

Tätä puvustusta tehdessäni olen muotoillut mm. tapetista hameita ja viittoja, sekä juuttikankaasta kruunuja ja liivejä. Ihan kaikkia ideoita ei yhden produktion puitteissa saa aina toteutettua käyttökelpoisiksi asti, mutta jonkinlaisen jäljen nämä kokeilutkin jättävät lopulliseen toteutukseen.

Saapasjalkakissan pukusuunnittelu on ollut minulle antoisa kokemus. Valmiiseen käsikirjoitukseen perustuva esitys on ollut piristävää vaihtelua nykyteatteripainotteisissa produktioissani, sillä olen kokenut erilaisten roolihahmojen tutkimisen hyvin inspiroivaksi. Miten suuri merkitys vaatteilla onkaan siinä, minkälaisena kukin hahmo herää eloon! 

Antoisasta kokemuksesta saan kiittää myös mahtavaa työryhmää: esiintyjiä, jotka mukisematta ovat vastaanottaneet kutittelevatkin vaatteet, ja erityisesti ohjaajaa sekä lavastajaa, joiden kanssa alun suunnittelupalaverit sujuivat hedelmällisessä yhteishengessä!

Petra Sevon - Puvustaja

Malmisalin katsomossa

 17 päivää ensi-iltaan. Kokeilin kutistautua metrinmittaiseksi ja miettiä, miltähän näyttää ja kuulostaa Malmisalissa 5 minuuttia sen jälkeen, kun läpimenoharjoitus on päättynyt? Tule mukaani kurkistamaan!

Näyttämö näyttää tuolirivien takaa kurkistettuna tyhjältä. Jylhät linnanportteja muistuttavat ovet tuntuvat aivan kuin huokailevan yksinäisyyttään

Ahaa! Kaikki ei olekaan vielä tältä illalta ohi. Eturivissä istuu yksi näyttelijöistä, Jaakko, mietteliäänä. Kuuleeko hän linnanporttien huokailut? Onkohan katsomossa muita?

Yllätys! Vilkaisu taakse paljastaa katsomossa lepuuttelevan Spiderman-pallon, joka on harjoitusten alkulämmittelyissä saanut lennähdellä ilmojen halki näyttämöllä, kurkotella kohti valaistusta ja - hmm! Miltähän se katto muuten mahtaa näyttää - lymyileeköhän sielläkin joku?

Siellähän tuikkii lamppuja niin kuin tähtiä. Voikohan teatterissa nähdä tähdenlennon? Nyt jostain kuuluu ihan selkeästi puhetta..

Nyt tiedän mihin Jaakon huomio kiinnittyi. Näyttämöllä tepastelee ohjaajamme Jukka! Tule esiin sieltä verhoista!

Hahaa! Jukka löydetty - eivät ne olleetkaan ovet, jotka huokailivat vaan ääni tulikin Jukan raksuttavista aivoista kun hän tutkii muistiinpanoistaan palautetta tämänkertaisesta läpimenosta. 

Tältä Malmisali kuulosti 17 päivää ennen ensi-iltaa. Tule kokemaan, miltä siellä tuntuu kun näyttämölle levittäytyy Saapasjalkakissan maailma!




-perspektiivin vaihtoa kaikille suositellen 

Meiju L. -  Suutarimestari, Metsästäjä, Talonpoika

Lapset

Olen päivätöissä päiväkodissa.
Päivissäni saatan kohdata muun muassa seuraavaa:

1-vuotias tyttö tekee minulle käytännön piloja, ja lukitsee minua erinäisiin paikkoihin ja tekee katoamistemppuja.
Onnistuen kaikissa näissä. Kerta toisensa jälkeen.

2-vuotias tyttö puhuu minulle kirjakieltä ja pohtii analyyttisesti edellä mainitun 1-vuotiaan motiiveja.
Istumme usein vierekkäin ja keskustelemme.

4-vuotias poika puhuu minulle satavuotisesta sodasta luetellen tarkkoja faktoja, vuosilukuja ja tapahtumia.
Minä koitan kuunnella ja oppia.

6-vuotiaan eskaripojan kanssa istumme vierekkäin sohvalla lukien Avaruus ja Tähdet lehtiä, keskustelemme maailmankaikkeudesta ja sen synnystä.
Olemme usein täysin eri mieltä asioista, mutta välillämme vallitsee ymmärrys ettei välttämättä kumpikaan ole lähelläkään oikeaa.

Saapasjalkakissaa tehdessä en ole paljoa miettinyt että nyt tehdään esitystä lapsille.
Ennen siirtymistä päiväkotiin ajoin viitisen vuotta taksia. Järkevämpiä keskusteluja käyn päiväkodissa kuin mitä suurin osa taksissa käydyistä keskusteluista oli. Lapsi ei välttämättä kyseenalaista, se joko ostaa tai ei osta. Tämä toki tuo haasteensa teatteriesitykseen, mutta selvästi luo täysin erilaisen analyyttisen tunnelman omaan tekemiseensä. Huomaa lapsen lailla olevansa täysin ehdoton oman tekemisensä edessä.

Odotan mielenkiinnolla kuinka lapset pureutuvat näytelmään, mikä toimii ja mikä ei. Päiväkoti on sinänsä herkullinen paikka kokeilla, yleisöä löytyy aina tarvittaessa ja hullutteltua tulee. Lapsesta ei vaan ikinä tiedä mistä riemu irtoaa. Joskus vastassa on pelkkä hiljainen viisivuotiaiden muuri ja lakoninen "Jaakko sä olet outo" kommentti, kun taas jotkut todella yllättävät jutut jäävät elämään.

Mutta sitähän elämä on. Sekä lapsilla että meillä "aikuisilla".
Täytyy vain muistaa että kaikki me olemme jonkun lapsia. Siitä ei pääse eroon.

Jaakko - Peterin veli Heinrich, Metsästäjä, Talonpoika

Kirjastovierailu harjoitusten lomassa

Saapasjalkakissan matka on ylittänyt jo puolivälinsä jonkin aikaa sitten. Takana on 26 harjoitusta ja edessä 10. Paljon on saatu aikaan, mutta paljon tehtävää on myös jäljellä!! Erilliset kohtaukset ja kohtauksien muodostamat näytökset sovitetaan kokonaisuudeksi ja yksityiskohtia hiotaan.

Kuvaaja Sinikka Kainulainen

 

Harjoitusten keskellä kävin Anteron, toisen muusikkomme kanssa vierailemassa Malmin kirjaston satuhetkessä lukemassa Saapasjalkakissa-sadun. Minä luin ja Antero säesti kitaralla. Paitsi että kirjastovierailu oli hauska, osoitti yleisö meille mielenkiintoisia seikkoja: Osa osallistujista oli kuullut sadun, osa puolestaan oli seurannut kissan muita seikkailuja. Niin tai näin, oli sankarimme kuitenkin kaikille tuttu. Osa yleisöstä oli sitä mieltä, että sadun jättiläinen ei ollut yhtään kunnollinen jättiläinen. Saa nähdä mitä mieltä tulevat katsojat ovat meidän jättiläisestämme.

Kuvaaja Sinikka Kainulainen

Kiitos Malmin Kirjaston väki ja yleisö! Saapasjalkakissan maali häämöttää.   

Jukka - Ohjaaja

Mistä on pienet prinsessat tehty?

Mistä on pienet prinsessat tehty?
Pitsihameista, korkokengistä
Sylikoirista, hevosvaunuista,
Kuninkaallisista velvollisuuksista.
Käsisuudelmista, rakkaudesta,
Hovin väen huolenpidosta,
Unelmista ja toiveista.

Niistä on pienet prinsessat tehty.. ainakin tässä tapauksessa.

Kun sain mahdollisuuden heittäytyä mukaan Saapasjalkakissan maailmaan ja vieläpä prinsessan rooliin, olin riemuissani. Minä, 25 -vuotias kiireinen teatteriduunari olin tyystin intensiivisessä arjessani unohtanut, että jokaisessa meissä asustaa pieni kuninkaallinen, jonka on hyvä näyttää naamaansa tasaisin väliajoin ulkomaailmalle. Vaikka sitten teatterilavalla. Tämän projektin myötä olen saanut antaa vallan oman elämäni prinsessalle ja toteuttaa haaveita, mitä nyt kuninkaallisella voi olla. Rakkautta ja ruusunpunaisia päiväunia.

Saapasjalkakissan prinsessa on äärimmäisen hyväsydäminen ja herttainen haaveilija, jonka huoneen seinät on vuorattu koirakuvilla ja timanteilla. Joukkoon mahtunee muutama kuva sammakoista, joista joku ehkä jonain päivänä muuttuu komeaksi prinssiksi, jos oikein isosti pussaa. Kunhan ensin saa rakkaan isän ymmärtämään, että pikkuprinsessa on kasvamassa kovaa kyytiä aikuiseksi ja kykenee jo huolehtimaan itsestään. Tosin isä itse, eli herra Kuningas on hieman ailahtelevainen tapaus, joten on parempi pitää pikemminkin häntä visusti silmällä. Prinsessan arki ei ole ihan aina ruusuilla tanssimista, kun huolehdittavana on isäparka, joka epähuomiossa saattaa vaikka syödä omat kenkänsä tai juuttua isosta mahastaan hevosvaunuihin.

Prinsessan elämän mullistaa suuri tieto salaisesta ihailijasta, joka pitää tätä neitokaista maailman kauneimpana olentona. Maailman kauneimpana! Ei hullummin sanottu! Maailma on kuitenkin melko iso paikka. Suosittelen kaikille vastaavanlaisten kohteliaisuuksien ääneen sanomista. Kohottaa kummasti mielialaa ja aiheuttaa positiivista punastelua.

Jäämme jännityksestä kiherrellen odottamaan, kuka mahtaa olla tuo ihailija eli salaperäinen ja hurmaava Carabasin kreivi, josta koko hovi supisee. Ainakin prinsessa tahtoo sen tietää, joten kuljetaanpa kiireen vilkkaa kohti ensi-iltaa!

Oikein suloisia, jännittäviä ja aurinkoisia kevätpäiviä koko kansalle!

Satumaailmasta iloiten,

Jenny J. - Prinsessa

Näin meillä treenataan

Ensin me valmistaudumme (takit lattialle ja löysät housut päälle) 

Sitten me vähän lämmittelemme

Välissä sovittelemme saappaitamme

Sitten alkaakin kova treenaaminen!

Aina ei pysy kaikki pallot mukana

Ja pitää piiloutua

Lopulta kaikki kasvamme suuriksi näyttelijöiksi

7 vuotta viimekerrasta lavalla

Olin käymässä Helsingin Kellariteatterilla marraskuussa 2013, kun eteisessä Jukka Heiskanen pyysi minua sivummalle ja kysyi voiko jutella hetken. Kun Jukka kertoi ohjaavansa Saapasjalkakissan Malmitalolle, olin heti varma, että hän kysyy minua esityksen tuottajaksi. Hämmästyksekseni Jukka pyysikin minua näyttelemään esitykseen kolmea sivuroolia. Suostuin välittömästi ja aloin vasta sitten miettimään, miten saisin harjoitukset sovitettua kalenteriini.


Minä olen 31-vuotias aulapalvelutyöntekijä Teatterikorkeakoulusta ja vastaan työpaikallani infopisteen hoitamisesta ja lippujen myymisestä Teatterikorkeakoulun esityksiin. Koulutukseltani olen teatterituottaja. Olen valmistunut kulttuurituottajaksi 2011. Päivätöiden lisäksi aikani menee 3-vuotiaan poikani kanssa puuhaillessa, joten en ole ehtinyt harrastamaan teatteria kunnolla moneen vuoteen. Lavalla en ole ollut sitten vuoden 2006, joten olen todella innoissani päästessäni pitkästä aikaa esiintymään.


Lukuharjoitusten jälkeen joulukuussa tajusin, että olen mukana jossain sellaisessa, jota olen tietämättäni kaivannut pitkän aikaa. Sain vahvistuksen tunteelleni ensimmäisten varsinaisten harjoitusten jälkeen tammikuussa, kun treenien jälkeen oloni oli todella innostunut. Ymmärsin, että tätä olin kaivannut, lavalla oloa ja heittäytymistä!


Kiinostuin teatterista ollesani lukion ilmaisutaidon kursseilla ja lukion jälkeen hain mukaan Kellariteatterin toimintaan. Siellä sain kokeilla kaikkea mikä liittyi teatteriin, esiintymisestä vessojen pesemiseen. Kiinnostuin myös tuottamisesta eli teatteriesityksen käytännön asioiden järjestämisestä. Pääsin kouluun opiskelemaan tuottamista ja onnekseni myös kysyntää tuottajista oli paljon, joten pääsin heti kouluaikanani tekemään käytännön harjoitteluita. Unohdin kuitenkin yhden asian: välillä täytyy pitää hauskaa ja toteuttaa omia unelmiaan. Olin unohtanut irroitella, enkä muistanut kuinka hauskaa yhdessä tekeminen voi olla, joten tämä mahdollisuus tehdä teatteria hyvällä porukalla, on minulle korvaamattoman tärkeä!


Haluan kiittää Jukkaa siitä mahdollisuudesta ja luottamuksesta, että pyysi minua mukaan tähän esitykseen. Yhdessä on hyvä tehdä ja tämä tuntuu just nyt parhaalta.



-Aapo Juusti, näyttelijä

Saapasjalkakissa-blogin matka alkaa

Kirjoittaessani tätä blogiavausta mietin tämän matkan alkupistettä ja määränpäätä. Ensin hetkeä jona ensimmäistä kertaa haaveilin ohjaamani esityksen olevan juuri Saapasjalkakissa. Sitten niitä iltoja ja aamuja tulevassa keväässä, jolloin valmista esitystä tulemme esittämään. Jossain näiden pisteiden välissä olemme nyt.

Olemme pitäneet työryhmän kanssa viidet kohtausharjoitukset ja treeniprosessi on aluillaan – yhteensä harjoituksia tulee olemaan n. neljäkymmentä. Tätä ennen olemme kuitenkin jo  palaveeranneet esityksen tuotannosta, puvustuksesta, lavastuksesta ja musiikista. Lisäksi on valittu käsikirjoitusversiota, luotu aikatauluja ja ohjaussuunnitelmaa, koottu työryhmää, selvitetty näytelmän tekijänoikeuksia ja sovittu yhteistyöstä Malmitalon ja Metropolia AMK:n välillä.

Aloitin sähköpostieni selaamisen. Halusin selvittää kuinka kauan aikaa on kulunut ensimmäisistä Saapasjalkakissaan liittyvistä sähköposteista. Olin yllättynyt siitä, että ensimmäisestä Malmitalolle lähetetystä viestistä oli vierähtänyt melkein vuosi aikaa. Miksi yllätyin? Pitäisihän minun varsin hyvin tietää, että esityksen valmistaminen vie aikaa. Ennen kirjoittamisen jatkamista mietin kysymystä: ovatko tällaiset asiat kaikille itsestäänselvyyksiä? Tuskin.

Tämä blogi on perustettu, jotta katsojalla olisi halutessaan mahdollisuus syventyä esityksen valmistamisen maailmaan joko ennen tai jälkeen katsomiskokemuksen. Työryhmän jäsenet kirjoittavat vuorollaan aiheista, jotka heitä kiinnostavat. Koska kirjoittajia on yhtä monta kuin tekijöitä ryhmässä, sekä tyyli että sisältö vaihtelevat kuvista tekstiin, harjoitustunnelmoinnista roolihenkilöiden kuvaukseen. Toivomme, että blogi tarjoaa mielenkiintoista sisältöä kaiken ikäisille lukijoille riippumatta siitä, onko teatterin tekeminen heille tuttua tai ei.

Tervetuloa Saapasjalkakissan matkaan!

- Jukka, ohjaaja