Minä olen Saapasjalkakissa (info)

Saapasjalkakissa on J. Dickin käsikirjoittama (suom. Aino-Inkeri Notkola) ja Jukka Heiskasen ohjaama klassikkonäytelmä, joka esitetään Malmitalolla huhtikuussa. Näytelmä on tuotettu yhteistyössä Helsingin kulttuurikeskuksen / Malmitalon sekä Metropolia ammattikorkeakoulun kulttuurialan opiskelijoiden kanssa.

Näytelmän takana seisoo vankka joukko opiskelijoita ja harrastelijoita, joista jokaista voisi sanoa ammattilaiseksi alallaan. Ohjaajan roolissa toimiva Jukka Heiskanen on neljännen vuoden esittävän taiteen opiskelija. Saapasjalkakissa on Heiskasen teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK-tutkintoon kuuluva työharjoittelu ohjaajantyön alueella Metropolian esittävän taiteen koulutusohjelmassa.

Koko perheelle suunnattu näytelmä pohjautuu tunnettuun kansansatuklassikkoon Saapasjalkakissa. Tarina kertoo veljeksistä nuorimman, Peterin seikkailuista perheen kissan kanssa. Kissa lupaa asioiden kääntyvän parhain päin, mikäli poika tottelee saamiaan neuvoja. Tarinan edetessä näytelmän teemat kuten ystävyys ja se, kuinka heikoistakin lähtökohdista voi ponnistaa menestykseen, tulevat selkeästi esille. Näytelmä hurmaa niin lapset kuin vanhuksetkin, tule vaikka katsomaan!


Esitykset:

pe 4.4. klo 18, ensi-ilta
su 6.4. klo 15
to 10.4. klo 18


Näytelmän kesto 1 h 15 min, ei väliaikaa
Ikäsuositus 6+.
Liput 8 €. Perhelippu (4 hlöä) 24 €.


Lipunmyynti p. 09 310 12000 (ma–pe 12–18) ja Lippupalvelu. 

http://www.lippupalvelu.fi/Saapasjalkakissa

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
malmitalo.fi


Saapasjalkakissa on nyt myös Facebookissa:



LISÄTIETOJA:

Katja kilpimaa
Kilpimaa.katja@gmail.com
044 2029130

Johannes Emenike
johannes.emenike@metropolia.fi

040 7608964

2 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa. Harmi ettemme pääse mukaan. Rohkeasti eteen päin:) Kaija ja Juha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! harmi, toivottavasti pääsette kuitenkin blogin kautta seuraamaan näytelmän etenemistä! :) Saapasjalkakissa toivottelee hyviä lukuhetkiä teillekin.

      Poista